Vuoden 2016 PahkiSpeksi on nimeltään Maisteri Mikä. Tämän vuoden speksi lähtee luotaamaan akateemisen maailman haasteita ja etsimään yliopiston ydintä. Hyppää Retardiksen kyytiin ja ota selvää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan!
Speksi on on improvisaatiota hyödyntävä musikaaliteatteri ja yksi vanhimpia skandinaavisia opiskelijaperinteitä. Kyseessä on käsikirjoitettu näytelmä, joka sisältää runsaasti musiikkia, huumoria ja tanssia. Tämän lisäksi yleisö pystyy vaikuttamaan näytelmän kulkuun huutamalla OMSTART!. Lisää speksiydestä voi lukea PahkiSpeksin pääsivuilta.
Olisiko sinulla jotain sanottavaa tekijätiimille? Kerro meille!
Jouduin ratkomaan kuuluisan etsivän kanssa englantilaisessa kartanossa tapahtunutta murhaa. Tai oikeastaan murhavyyhtiä. Laskeuduin Retardiksella huolimattomasti etsivän apulaisen jaloille, joten koin velvollisuudekseni auttaa. Taisin sekoittaa aikajatkumoa ja aiheuttaa sen, että syntyi rinnaistodellisuuksia, joissa kaikissa oli eri murhaaja. Täytyy parkeerata Retardis seuraavalla kerralla huolellisemmin.
Intouduimme keskustelemaan karkausvuoden historiasta professorin kanssa, joten päätin käydä vierailulla muinaisessa Mayakulttuurissa vertailemassa ajanlaskutapoja. Heillä oli mielenkiintoisia näkemyksiä tähtitieteestä, mutta heidän kalenteristaan löytyi epätarkkuuksia. Onneksi minulla oli mukanani YMP:n tyttökalenteri, mikä vaikutti saavan suuren suosion. Kaakao oli kitkerämpää kuin kotosalla, joten opastin paikalliset sekoittamaan siihen minttuviinaa.
Kotiuduin juuri viimeisimmältä aikamatkaltani. Tšingis-kaani ei ollut läheskään yhtä julma kuin mitä historiankirjat antoivat ymmärtää. Hänen sotilaitaan minun lopulta piti lähteä pakoon. Olin törmätä keskiaikaisen Intian kohdalla siniseen puhelinkoppiin. Jotkut eivät sitten osaa ajaa omia aikakoneitaan.
(Anni Koskela)
Humanistiaikamatkaaja ja ikiopiskelija. Hän on älykäs, itsevarma, karismaattinen ja huumorintajuinen. Työstää parhaillaan kolmatta graduaan ja on yliopiston viimeisiä ikiopiskelijoita. Byrokratia ja etenkin kelakit ovat hänen suurin inhon kohteensa.
(Jutta Jurmu)
Ensimmäisen vuoden humanistiopiskelija. Hänen erityisen kiinnostuksensa kohteena on antiikki ja antiikin kirjallisuus. Hän on opiskelijana rasittavuuteen saakka utelias ja innostunut, mutta kuitenkin ajattelevainen ja hyväsydäminen.(Topi Lindh)
Opiskeluunsa ja elämäänsä kyllästynyt, lievästi alkoholisoitunut opiskelija. Häntä stressaavat huonosti etenevät opinnot ja niskaan hengittävä Kela. Kaipaa riippumattomuutta ja vapautta.(Maarit Ristimella)
Entinen ikiopiskelija, nykyinen Kelan virkamies. Anssi Kelakki on hänen ja Kelamiinan lähin esimies, jota he molemmat ihailevat. On Anssin alaisista se terävämpi osapuoli. Omistautunut työlleen ja byrokratialle, mutta välittää Kelan ohjekirjan lisäksi myös työparistaan.(Aarni Harvala)
Ylempi Kelan virkamies, edustaa henkeen ja vereen Kelaa mottonaan “ensin työt, sitten ylityöt”. Anssin prioriteettina on saada kiinni ikiopiskelijat ja aivan erityisesti Maisteri.(Karoliina Hannonen)
Entinen ikiopiskelija, nykyinen Kelan virkamies. Anssi Kelakki on hänen ja Kelastiinan lähin esimies, jota he molemmat ihailevat. On Anssin alaisista se herkempi osapuoli. Omistautunut työlleen ja byrokratialle, mutta välittää Kelan ohjekirjan lisäksi myös villasukista.Osta liput!
Katso montako lippua on myyty!
17.2.-13.3. Sähköinen lipunmyynti (Liput maksettava 13.3. mennessä)
17.-18.3. Lipunmyynti Oulun Yliopiston vihreillä naulakoilla
18.3.-31.3. Sähköinen lipunmyynti (Liput maksettava 31.3. mennessä)