PahkiSpeksin tiimit esittäytyvät ja kertovat kuulumisistaan.
Näyttelijöillä olisi melko kurjaa tehdä roolisuorituksiaan, jos oikeat tavarat eivät olisi oikeassa paikassa oikeaan aikaan lavalla. Sitä varten speksissä on stagehandeja tai tuttavallisemmin lavakäsiä. Heidän tehtävänsä on siirtää lavasteet ja tarpeisto oikeaan paikkaan kohtausten välillä. Ja sitä paremmin työ on hoidettu, mitä vähemmän heistä siirtojen aikana katsojan silmään vilahtaa.
Tiimiimme kuuluu yhdeksän nohevaa lavakättä ja yksi kappale vastaavia, eli stagemaster. Vielä tässä vaiheessa speksikautta meillä on ollut hiljaista, sillä stageja on tarvittu vain tehoviikonlopuissa, eli kahdesti.
Käytännössä tehoviikonloput ovat edenneet osaltamme siten, että stagemaster seuraa lauantain ajan näyttelijöiden kohtausharjoituksia, piirtää lavakuvat ja suunnittelee sen, kuka tavarat (tai joskus jopa ihmiset) liikuttaa. Sunnuntaina suunnitelmat käydään läpi palaverissa, esineiden paikat teipataan lavelle ja roudaukset harjoitellaan tehoviikonlopun huipentavaa läpimenoa varten.
Koko speksin roudaukset on nyt käytännössä suunniteltu, mutta vasta kevät ja pääsy Pikisalin lavalle näyttää sen, millaisia ne lopullisessa muodossaan ovat. Kun sermit saadaan paikoilleen ja katsotaan miten tavarat kulisseihin sopivat, selviää se, kuka tavarat vie ja mistä ne viedään.
Nuo näytöksiä edeltävät päivät ja näytöspäivät ovatkin sitten melkoisia härkäviikkoja stageille. Ja koska kyse on improvisaatioteatterista, ei kaikkea tietenkään voi suunnitella liian tarkasti etukäteen. Joskus lavalla saatetaan tarvita jotain, mihin ei olla ennalta varauduttu. Nopeus on valttia tässäkin.
Ja vaikka alussa sanoinkin, että stage hoitaa hommansa hyvin jos häntä ei näy, ei se nyt ihan niinkään mene. Lähtökohtaisesti heitä ei lavalla nähdä, mutta yleisö saa luonnollisesti vaikuttaa asiaan. Stagemasteria ei Pahkispeksin historiassa vielä ole lavalla nähty muuten kuin loppukumarruksissa, mutta katsotaan jaksaako se tänä vuonna pysyä piilossa.
- Daniel “Dankku” Wallenius, Stagemaster
Hei, sinä XX tyyppi! Olisiko sinulla käyttämättömänä YY-asiaa? Lavastus mielellään silpoisi sitä."
(Viesti pahkilaisten sisäisellä keskustelufoorumilla.)
Lavastus on talkoillut syksystä asti noin kerran viikossa asioita. Paljon asioita retkipatjasta ja kuumaliimasta. Paljon asioita myös ilmastointiteipistä. Toisen tehoviikonlopun jälkeen alamme olla melko hyvässä tilanteessa; meillä on tarpeeksi asioita, jotka ovat toimivia asioita. Enimmäkseen.
Lavastuksen vastuu ei ole pelkästään vaatettaa esiintymislavaa oikeanlaiseksi miljööksi, vaan on hankittava kaikki näytelmässä tarvittava tarpeisto, sekä yleensä myös niille placeholderit, paikanpitäjät, harjoitteluvaihetta varten. Tarpeistoesineiden tulee olla turvallisia ja kestää kovaa käyttöä. Sama koskee tietysti myös kiinteitä lavasteita, tosin niiden tulee lisäksi olla vielä helposti ja äänettömästi siirreltävissä. Asioille on siis paljon vaatimuksia, joita rakennustiimin tulee noudattaa. (Olemme kuulleet nyrkkisäännön, jonka mukaan näyttelijöille ei tule antaa mitään, mitä ei voisi antaa 5-vuotiaalle lapselle, noin niin kuin turvallisuus- ja kestävyysnäkökulmasta. Tästä olemme koettaneet parhaamme mukaan pitää kiinni.) Yksi lavastustiimin tehtävistä on myös ilmastointiteipata lennossa takaisin kasaan kaikki näyttelijöiden hajottamat tarpeistoesineet.
Säästösyistä aika paljon rakennusmateriaaleja ja valmiitakin proppeja on haalittu kasaan mummolan vinteiltä ja roskiksista. Myös sukulaisilta ja ystäviltä tietysti, mutta koskaan ei voi luvata ehjänä takaisin saapumista. Lisäksi tarvittavia esineitä on tietysti rakennettu kaikesta irtilähtevästä materiaalista, mitä saatavilla olla saattaa. Tänä vuonna on erityisesti tunnuttu keksivän tuhat ja yksi käyttötarkoitusta tyhjälle sanomalehtipaperille, jota saa ilmaiseksi kirjapainon roskalavalta. Eräs päähenkilölle kuuluva tärkeä esine on rakennettu muun muassa porakoneenterän myyntipakkauksesta, tekohampaidenpuhdistustablettituubista ja hajotetusta tussikynästä.
Lavastustiimissä on hyödyksi ihan minkälainen askartelukokemus vain; puutyöt, ompeleminen, graafinen suunnittelu, leikkaaminen ja liimaaminen, kuvanveisto, maalaaminen, elektroniikkajutut, jopa legoilla rakentelu. Onneksemme tiimissämme on useita lahjakkaita taiteilijoita, joiden suunnitelmien mukaan tiimin sahankäyttötaitoisempi puoli sitten rakentaa ja maalaa taustaseiniä ja kalustoa. Jälkeenpäin lisätään viimeiset silaukset - vilkkuvat ledit tai moottorilla liikkuvat osaset. Koko ajan pitäen mielessä lavasteiden ja tarpeistoesineiden perusominaisuudet: kevyt siirtää, kestävä, turvallinen. Kevyt siirtää, kestävä, turvallinen. Näyttelijöiden harjoitusten jälkeen lisätään kerros ilmastointiteippiä, ja homma jatkuu.
- Essi Petäjäniemi, Lavastusvastaavan oikea (ja välillä vasenkin) käsi
Lavastusvastaavan lisäkommentti:
Jes! Sainpas tämänkin tehtävän naki-- Siis, delegoitua jollekulle muulle! Näin (lievästi) värisokeana lavastusvastaavana olin päättänyt pyrkiä antamaan mahdollisimman paljon tarpeiston ja lavasteiden suunnitteluvastuuta muille, varsinaisille lavastajille - ja siinä sivussa välttää mahdollisimman tehokkaasti kaikki toteuttava työ ;)
Jotenkin tässä toisessakin tehossa päivät silti tahtovat venyä 13-tuntisiksi, eikä peukaloiden pyörittelyäkään nyt niin kovin paljoa ollut. Hieman toki. Ja ehkä hieman enemmän ajoittaista jahkailua ajatusten karkaillessa... Kuitenkin täytyy sanoa, että on tämä projekti ollut tänäkin vuonna kaiken tämän vaivan arvoista.
- Antti "Yntti" Yrjölä, Lavastusvastaava
Hei, olen Marjo ja olen vuoden 2015 PahkiSpeksin ohjaaja. Olen toiminut speksissä aikaisemmin näyttelijänä, käsikirjoittajana, puvustajana ja kahtena vuonna apuohjaajana, mutta yhtäkään teatteriesitystä en aikaisemmin ole itse ohjannut. Niinpä tämä syksy onkin ollut samaan aikaan hyvin palkitseva ja opettavainen, mutta myös todella raskas. Tämä blogiteksti onkin viimeisiä speksijuttuja joita teen ennen kuin jään pitkään odotetulle joululomalle. Ohjaajalla on hurja määrä vastuuta ja tekemistä, mutta onneksi minulla on ympärilläni aivan huikeat speksiläiset, tiimien vastaavat ja tuottajat sekä apuohjaajani Sini. Sini on osallistunut tämän postauksen tekemiseen nappaamalla kuvakaappauksia meidän kahden välisistä WhatsApp- ja Messenger-keskusteluista, kuulemma teemalla ”Apuohjaajan tärkein tehtävä”. Tästä voidaan toki olla montaa mieltä!
Kun ihmiset kysyvät, mitä speksin ohjaaja käytännössä tekee, on kysymykseen todella vaikea vastata. On tietenkin helppo lähteä luettelemaan mitä kaikkea olen tehnyt vaikkapa kyseisen viikon aikana: todennäköisesti ravannut palavereissa, suunnittelut improvisaatioharjoituksia näyttelijöille, vetänyt kohtausharjoituksia ja vastaillut muiden tiimien vastaavien viesteihin iltaisin. Tekemistä on paljon, mutta ohjaajan tehtävä on hankala tiivistää lyhyesti ja ytimekkäästi. Periaatteessa ohjaaja kuitenkin vastaa taiteellisesta kokonaisuudesta, eli kaikesta siitä mitä yleisö lavalla näkee. Miettiessäni ohjaajaksi hakemista minulle olikin tärkeää, että speksin aihe olisi sellainen, joka on itselle mielenkiintoinen ja inspiroiva – pitäähän aihetta sietää monta kuukautta ja yrittää löytää siitä hauskat, mielenkiintoiset ja tuoreet puolet. Aihetta te ette tietenkään valitettavasti vielä tiedä, mutta voin vakuuttaa, että se on herkullinen!
Melko vahvasti introvertiksi ihmiseksi itseni luokittelevana olen havainnut, että ohjaaminen on hyvin paljolti vuorovaikuttamista. Sitä, että kommunikoi hirvittävän monen eri ihmisen kanssa monella eri tavalla, jotta saavuttaisimme yhteistyössä parhaan mahdollisen lopputuloksen. Vaikka en itse ole ollut rakentamassa lavasteita enkä soita, tanssi, tai improa lavalla, on ohjauksen tehtävänä varmistaa näiden suunnitteluvaiheessa, että lopulta kaikki speksin monituiset liikkuvat palaset loksahtavat yhteen ja näyttävät hyvältä. Se on mielestäni myös kaikista parhain hetki ohjauksen näkökulmasta: kun esityksissä kaikki toimii niin kuin pitää, eikä kukaan enää tarvitse minua.
Palataanpa vielä hetkeksi apuohjaajan tehtäviin. Kysyin Siniä apuohjaajakseni heti kesällä, sillä häneltä löytyvät kaikki ne ominaisuudet joita apuohjaajalta kaipaan. Oikea käteni ei liiemmin pelkää ilmaista mielipiteitään ääneen ja osaa lisäksi pysyä rauhallisena tiukassa paikassa ja hoitaa sovitut asiat tunnollisesti. Apuohjaaja jakaa ohjaajan työtaakkaa huolehtimalla sekä käytännönjärjestelyistä että tarjoamalla tuoreita näkökulmia taiteelliselle puolelle. Korvaamaton apu ohjaajan hyvinvoinnille siis, kuten oheisista kuvakaappauksista voitte päätellä!
Ohjaaja siis kuuntelee, kyseenalaistaa ja tekee päätöksiä. Useimmiten ohjaamisesta tullee mieleen näyttelijöiden kanssa työskenteleminen, johon speksin ollessa kyseessä kuuluu sekä perinteiset kohtausharjoitukset että improvisaation harjoitteleminen ja näiden kahden osa-alueen yhteensovittaminen. Näyttelijät ovat se tiimi, josta ohjaaja on suoraan vastuussa. Tämä vastuu ei onneksi suuremmin hirvitä, sillä näyttelijäni muodostavat mielettömän mahtavan ja lahjakkaan porukan, josta voi olla ylpeä jo tässä vaiheessa. Liekö tuo ihmekään, sillä itsehän olen ollut heitä valitsemassa!
- Marjo Seppänen, ohjaaja
Castingissä luetaan rooleja hikihatussa vino pino, täytyyhän niitä kokeilla monesti - eri tavoilla samaa hahmoa, samalla tavalla eri hahmoja, istuen, seisoen, riehuen ja kuiskaten. Sitten tanssahdellaan, kukin tyylillään, sekä lauleskellaan… Raakkuuhan se harakkakin. Tutustellaan, makustellaan ja raskaan päivän jälkeen vain odotellaan.
Sitten kilahtaa se ratkaiseva viesti, ollaanko sitä lavalla? Ja täällähän me!
Näyttelijöiltä jouluinen tervehdys! Meidän tehtävänä on herättää käsikirjoituksen hahmot eloon ohjauksen avustuksella ja ohjeistuksella.
Miten mustaa valkoisella taipuu elävään muotoon? Miten muuttaa käsikirjoitustiimin tuotos liikkuvaksi ja hengittäväksi roolihahmoksi? Syksy on lähtenyt suorastaan räjähdysmäisesti liikkeelle ja näyttelijöillä onkin jo suuri urakka takanaan. On improiltu, tehty hahmonrakennusta tukevia harjoituksia, reenattu fyysistä ilmaisua ja pohdiskeltu tunneilmaisun saloja.
Kohtausharjoitukset ovat jo pitkällä, vaikka loppua ei näykään vielä pitkään aikaan – onhan kaikki hiottava saumattomasti toimivaksi kokonaisuudeksi ja tämä tapahtuu yleensä lopullisesti vasta kun päästään reenailemaan lavalle, jossa koittaa h-hetki.
Näyttelemisen lisäksi näyttelijöiden syksyyn on mahtunut laulujen harjoittelua, maskeerauksen ja puvustuksen tuijoteltavana ja testailtavana käymistä, ryhmäytymistä ja illanviettoa, hajoilua ja väittelyä, ja onpa tuota osa ehtinyt jo tanssahdellakin. Vaikka speksi onkin ”vain harrastus”, musiikki-improteatteri vaatii näyttelijöiltä paljon sitoutumista. Motivaatiotakin vaaditaan roima annos, sillä eihän takaiskuilta ja stressiltä voida välttyä yllättävien sattumusten lomassa. Käsikirjoitus saattaa muuttua lyhyelläkin varoitusajalla, jos jokin tekstinä luistava tapahtuma ei istukaan lava-asetelmaan tai jokin hahmojen välinen vuorovaikutus ei sovikaan enää niihin hahmoihin, mitkä ovat näyttelijöiden käsittelyssä muodostuneet – onhan näyttelijällä varsin paljon liikkumavaraa omassa työskentelyssään.
Kaikesta on kuitenkin tähän mennessä selvitty ja vahvempana palattu takaisin ruotuun! Eihän me tätä tehtäis ellei se ois kivaa. Porukkamme on tiivis ja toisten tukena, hauskanpitoa ei unohdeta ja näytelmä alkaakin muotoutua, kun on melkein vahingossa työskennelty tiuhaan tahtiin. Vielä on harjoitustentäyteinen kevät luvassa ja siihen hypätäänkin joululoman täyttämillä paristoilla rytinällä!
Vielä vuoden viimeiseksi ratoksi ovat näyttelijät esittäytyneet teille kaikille videon muodossa – vilkuilkaahan ketä siellä näkkyy ;)
Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta, itse kullekin kuomalle!
Sini Ylimäinen, näyttelijä ja apuohjaaja
Viimeksi kuulumisiaan kertoi bändi. Musiikki ja hahmojen laulamat kappaleet ovatkin yksi speksin ominaispiirteistä. Yleisölle usein entuudestaan tutuissa kappaleissa on kuitenkin ylimääräisenä jujuna vaihdetut lyriikat, joilla voidaan vaikkapa tuoda esiin roolihahmoista tai näytelmän tapahtumista uusia puolia. Käytettiinpä esimerkiksi taannoisen Tuomari Pertti -speksin unikohtauksen muodostaneiden kappaleiden sanoituksia välineenä Pertin hahmonkehityksen kuljettamiseenkin. Uusista sanoituksista vastaa sanoitustiimi.
Kunkin biisin sanoittaminen aloitetaan niin pian kuin suinkin mahdollista biisin valinnan jälkeen, kun kappaleen rakenne on selvillä. Yleensä myös ohjaajalta ja käsikirjoittajilta saadaan näkemyksiä ja toiveita siitä, mihin suuntaan biisiä halutaan viedä ja mitä asioita siinä tulisi ainakin käsitellä. Sanoitusten tulisi olla melko rivakasti valmiina, jotta koreografit, tanssijat, näyttelijät ja bändi pääsevät puolestaan kunnolla työstämään sitä. Välillä onnistuu, välillä ei.
Sanoittaminen on määrittelyä uhmaava sekoitus tiimi- ja yksilötyötä. Eri ihmisille soveltuvat erilaiset toimintatavat, joten osa sanoittajista työstää lyriikoita mieluiten yksin, osa pareittain. Jotkut biisit on laitettu alulle yksilötyönä ja saatettu loppuun useamman ihmisen voimin.
Sanoitustiimi on tänä vuonna melko kookas, yksitoistahenkinen pumppu. Tiimin kasaaminen aloitettiin jo kesällä, jolloin tiimiin haalittiin muutama entuudestaan eteväksi havaittu jäsen, ja viimeiset lisäykset otettiin mukaan syksyn casting-tapahtumassa. Useimmat sanoittajat ovatkin speksissä sanoituksen ohella myös muissa hommissa; sanoittajia edustaa sanoituksen lisäksi myös esimerkiksi bändissä, sovituksessa ja tanssitiimissä. Kolme sanoittajista on näyttelijöitä ja ovat päässeet sanoittamaan itse osan biiseistä, joita myöhemmin laulavat.
Nimeltä mainiten tiimin jäseniä tänä vuonna ovat, satunnaisjärjestyksessä, allekirjoittanut (Tuomo Mattila), Lauri Haapakangas, Aarni Harvala, Otso Kassinen, Henna Parviainen, Jaakko Seppälä, Topi Suviaro, Mikko Lehto, Jutta Jurmu, Paula Nätti ja Sini Ylimäinen. Lahjakasta sakkia - työn tuloksiin on voinut olla varsin tyytyväinen. Suurin kehittämisen paikka löytyy tiimin vastuuhenkilöstä, joka aikataulujen kanssa kämmäilemisen lisäksi ei ole harmillisesti vielä onnistunut kasaamaan tiimiään yhteenkään saunailtaan tai muuhun livetapaamiseen. Toivotaan kuitenkin parasta.
No millaista se sanoittaminen sitten on? "How hard can it be", mietti eräs kaverini aiheesta taannoin. Hyvä kysymys, vaikea vastata. Joskus on kuin biisi kirjoittaisi itse itsensä, joskus jälkeä ei tunnu syntyvän millään. Joskus kuningasajatus ei vain suostu muotoutumaan biisiin riveiksi ja joskus yhden avainfraasin keksiminen rakentaa itsensä ohella muunkin biisin hetkessä. Joskus sanoittaja ei keksi lähtöajatusta tai jumiutuu biisin kirjoittamisessa, mutta saa esimerkiksi jonkun toisen antamasta ideasta kirjoittamisen taas kulkemaan. Jos speksinteko olisi pöytärope, kunkin biisin sanoittamiseen kuluva aika saattaisi olla 3d8 päivän luokkaa.
Kirjoitustyössä on otettava huomioon paitsi asia, jonka haluaa sanoa, myös myös rytmi ja monesti riimitykset. Rytmi täytyy huomioida, jotta kappale on ylipäätään mahdollista laulaa järkevästi. Alku- ja loppusoinnut sekä muut runolliset taiteellisuudet on hyvä huomioida, jotteivät kuulijan korvat vuoda verta. Monet pohjabiisit ovat alunperin englanninkielisiä, mikä aiheuttaa joskus merkittävän haasteen suomenkielisiä sanoituksia kirjoittaessa, suomi kun tuppaa sisältämään merkittävästi pidempiä sanoja. Painotuskin tulisi pitää ensimmäisellä tavulla.
Lopussa yleensä kuitenkin kiitos seisoo, kun pääsee kuulemaan itse raapustamiaan runollisuuksia osana valmista speksiä.
Tuomo Mattila, sanoitusvastaava
Bändi valittiin hakuajan jälkeen syyskuun alussa. Sen jälkeen olemme harjoitelleet kerran viikossa. Soitamme ensin muutamaa kappaletta keikkavarastoon odottamaan bändille tilauskeikkoja. Heti kun itse speksissä esitettäviä kappaleita on valittu ja ne on alustavasti sovitettu, olemme alkaneet harjoitella niitä. Edellisiin vuosiin nähden olemme olleet tänäsyksynä hyvin aikataulussa, sillä olemme saaneet kaikki ensimmäisen puoliajan kappaleet harjoiteltua ennen tehoviikonloppua, jossa treenataan kaikkien muiden tiimien kanssa. Ehdimme jopa laulattaa niitä näyttelijöillä.
Yhteishenki on ollut hyvä ja kaikilla on ollut hauskaa.
Tänä vuonna bändissä soittavat Tuukka kivimäki (kitara), Heta Tuominen (kitara/saksofoni), Johanna Laurila (viulu), Jussi Hirvilammi (perkussiot), Emma Leppälä (basso), Otso Kassinen (kosketinsoittimet) Karo Hannonen (taustalaulut) ja Jari Kähönen (rummut).
Suurin osa bändistä kuuluu sovitustiimiin, mikä helpottaa yhteistyötä. Bändiläisten lisäksi sovitustiimiin kuuluu Topi Suviaro.
Biisin valinnan jälkeen sovittajat kokoontuvat kahvin ja mässyn voimin pyörittelemään biisiä. Pohdinnan alla on biisin tunnelma, tyyli, rakenne ja muut yksityiskohdat. Käytännössä sovitaan, mitä kukin soittimestaan tai kurkustaan päästää.
Kokoustamisen jälkeen nakki napsahtaa: yksi leikkelee ja liimailee äänitettä kasaan, toinen kirjoittelee nuotteja, usein yötä myöten, jotta aikataulu pitää. Sitten reenataan. Työn alla olevaa biisiä veivataan edestakaisin sovittajien, sanoittajan, koreografin, bändin, tanssijoiden ja näyttelijän välillä, kunnes ollaan tyytyväisiä lopputulokseen.
- Jari Kähönen, bändivastaava ja Emma Leppälä, sovitusvastaava
Puvustajien työ alkaa heti käsikirjoituksen valmistuessa. Kuinka monta hahmoa - kuinka monta asukokonaisuutta? Ja mikä tärkeintä, onko kyseessä barokkiin sijoittuva hovi vai esihistoriaan kurkottava… luoladraama.
Näyttelijät eivät ole ainoita, joita puvustetaan. Kaikki, jotka ovat lavalla, pitää pukea. Alasti ei ole speksissä vielä toistaisteksi kukaan joutunut lavalle. Olisihan se toki helppoa ja hauskaa laittaa ihmiset alasti lavalle, mutta se taitaa olla speksin sijaan performanssitaidetta. Näyttelijöiden lisäksi asun tarvitsevat bändiläiset ja stagehandit ja tanssijat. Viimeisimmille ei ihan yhdet asut per pää riitäkään.
Tanssijat tanssivat noin kahdesti jokaisen kohtauksen välissä. Ja jokaisessa tanssissa on karkeasti ottaen kahdesta kymmeneen tanssijaan. Se tekee noin… Sanotaan vaikka että viisikymmentä asua. Siinä vierähtää useampi kuin pari iltaa pukuja suunnitellessa ja ommellessa.
Speksi on nyt siinä vaiheessa, että puurramme näyttelijöiden pukujen kanssa ja aloitamme tanssijoiden pukuja. Bändi ja staget puvustetaan jossain siinä samalla. Viime vuonna Ruumis on vielä lämmin-esitykseen piti vielä tässä vaiheessa tehdä paljon taustatyötä, jotta puvusta saataisiin sopivan autenttisia. Onneksemme havaitsimme tuolloin, että Oulun pääkirjastossa on laaja pukuhistorian osasto. Tärkeintä on loppujen lopuksi se, että kaikki n-määrä pukuja sopivat yhteen ja saavat aikaan haetun vaikutelman.
Tänä vuonna tiimissämme on paljon ompelijoita, jotka tulevat rikkomaan ainakin yhden ompelukoneen ennen ensi-iltaa. Kaavoja on piirrettävänä vielä ties kuinka paljon, kangasta pestävänä ja leikattavana, lankapuolia tyhjennettävinä. Keväällä kaikki loksahtaa paikoilleen!
Terveisin: Henna Stenvall, puvustusvastaava
Ensimmäisenä saatte kuulumisia tuottajilta. Kun uutta speksiä aletaan tehdä, yhdistyksen hallitus ensimmäisinä tehtävinään valitsee uudelle speksille käsikirjoituksen, käsikirjoittajat ja tuottajat. Käsikirjoittajat ovat tällä hetkellä jo suurimman työnsä tehneet, mutta tuottajilla riittää vielä työnsarkaa esityksien loppuun saakka... ja vähän vielä sen jälkeenkin. Tuottajat ovat niitä ihmisiä, joiden tehtävä on speksissä huolehtia siitä, että homma toimii, eikä mikään leviä käsiin, oli se sitten budjetti tai satunnaisen speksilaisen pää. Tuottajat näkyvät yleisölle vähän, mutta tekevät paljon – vallankin silloin kun kaikki ei mene kuin Strömssössä (eikä mikään koskaan mene).
Tällä hetkellä akuuteimpia asioita tuottajilla on palaverien järjestäminen, aikataulujen sumpliminen ja aiheenpaljastusbileiden suunnittelu keväälle. Lisäksi pyrimme pysymään kärryillä kunkin tiimin kuulumisista ja ratkomaan ongelmia sitä mukaa, kun niitä eteen tulee.
Tänä vuona tuottajina toimii Kristiina Korhonen, Jenni Kyrö ja allekirjoittanut, Teja Rönni. Meillä jokaisella on omat vastuualueemme: Kristiina vastaa meistä tiiminä, Jenni on epäonnekseen saanut tiimejä, joilta puuttuu vastaavat henkilöt ja minun vastuualueisiini kuuluu muun muassa nettisivut ja toimin myös webmasterina. Jennin puolesta voin sanoa, että jos joku tuntee innostusta markkinointiin, niin meillä olisi edelleen markkinointitiimin vastaavan pesti auki.
Tiimimme vahvuuksia on se, että keskinäinen kommunikaatiomme pelaa, saamme aikaan ja olemme aktiivisia. Toisaalta myös tekevälle sattuu ja paljon tekevälle sattuu paljon. Vaikka sanotaankin, että improvisaatiossa moka on lahja, aiheuttaa silti ylimääräisiä sydämentykytyksiä, kun yrityksille suunnatuista sähköpostista jää oleellisia liitteitä, kuukauden ainoa pyykkivuoro menee päällekkäin tärkeän palaverin kanssa tai vähintäänkin hämmennystä kun tuotantopalaverista kiltakommuunilla tulleekin tuptarri kiltdkpmmuunilla. Kokonaisuutena olemme kuitenkin saaneet homman pysymään hanskassa ja hanskatkin enimmäkseen jossain muualla kuin hukassa.
- Teja Rönni, tuottaja
Facebook
Instagram
Snapchat